Etusivu > Uncategorized > Syksyä pukkaa…

Syksyä pukkaa…

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sitten edellisen päivityksen. Grazy Mama and the Sidekixxien levy saatiin miksattua ja masteroitua allekirjoittaneen toimesta. Levy lienee painossa ja julkaistaan 16.9.2011. Hienoa settiä.

Loimaalla tuli käytyä mobiilisti äänittämäässä Vadelmakummituksen tuleva joululevy. Mukaan tuli pakattua koko Pro Tools HD setti, Presonuksen Digimaxi, 8 SPLn Gold Mikea, UAudion Twinfinty ja autollinen muuuta roinaa. Loistavasti soittava bändi. Miksauksetkin alkavat olla loppusuoralla joskin muuatmaa viuluosuutta vielä odotellaan.

Inkan tuleva, jo keväällä äänitetty, kahden biisin sinkku alkaa olla miksattu. Masterointi pitäisi saada varattua Chartmakersiltä ja sitten jyrähtää. Raaempaa soundia kuin ISKU albumi mutta edelleen hyvinkin täyteläisellä soundimaailmalla. I like ja pakkohan se on kun itse bändissä soittaa ;) .

Ensi viikonloppuna lauteilla Lilli Lemon ja sitten alkaakin Alice Aloofin esikois albumin äänitykset. Eli pelkkää herkkua luvassa :) .

Laajennus on saanut jo ulkoapäin väriä pintaan. Syksyn aikana pitäisi saada mökki tiiviksi ja talvella sitten sisähommaa. Keväällä päästäneen vihkimään uutta soittotilaa käyttöön. Sitä odotellessa.

ROKROK

Studionsetä

Kategoria(t):Uncategorized
  1. Ei kommentteja.
  1. Ei vielä paluuviitteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.